
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen edeltäjäorganisaatiot ovat tukeneet vuosien varrella useita tuhansia yrittäjiä ja edistäneet Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun merkittävää kasvua. Uudistamme palvelujamme, että voimme edelleen toimia yritysten kumppanina liiketoiminnan kehittämisessä ja kansainvälistymisessä. Elinvoimakeskuksen yrityspalvelut muodostavat jatkossa sujuvan palvelupolun, joka lähtee yrityksen tarpeista. Palvelupolku kokoaa kaikkien yrityspalvelutoimijoiden osaamisen ja palvelut yritysten tueksi sekä hyödyntää ennakointi- ja muuta tietoa osuvien palvelujen löytämisessä. Digitaaliset ratkaisut täydentävät palvelupolkua.
Yritysten neuvontapalveluun on otettu käyttöön uusi AI-agentti verkkosivujen, valtakunnallisen puhelinpalvelun sekä henkilökohtaisen neuvonnan rinnalle. Yritysten neuvonta-agentti neuvoo EU-rahoitusohjelmien edellytyksistä ja ehdoista sekä rahoitushauista ja ohjaa tarvittaessa sopivalle rahoitusasiantuntijalle tai muuhun neuvontapalveluun. Yritysten neuvonta-agentin antamat tiedot voivat olla virheellisiä etenkin näin käynnistysvaiheessa, eivätkä ne takaa rahoitusta tai muodosta sitovaa päätöstä. Neuvonta-agenttia kehitetään jatkuvasti käyttäjien antaman palautteen pohjalta.

Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen koordinoima Team Finland -verkosto kokoaa yhteen kaikki julkiset kansainvälistymispalvelut, jotka auttavat suomalaisia yrityksiä kasvamaan ja menestymään maailmalla. Verkosto tarjoaa yrityksille palvelupolun aina neuvonnasta rahoitukseen sekä auttaa yrityksiä saamaan tietoa kansainvälisistä markkinoista ja verkostoitumaan ulkomaille. Kansainvälistä kasvua tavoittelevat yritykset voivat olla yhteydessä Team Finland-koordinaattoreihimme, jotka auttavat yrityksiä eteenpäin eri organisaatioiden tarjoamiin Team Finland -palveluihin.
Team Finland -verkostossa on parhaillaan käynnissä uudistus, jossa ulkoministeriön rooli vahvistuu. Hallituksen linjausten mukaisesti Business Finlandin ulkomaantoiminnot integroidaan osaksi ulkoasiainhallintoa, mikä yhdistää aiempaa tiiviimmin Suomen ulkomaanedustustojen, suurlähetystöjen ja vienninedistämisen osaamisen saman kokonaisuuden alle. Tavoitteena on tarjota suomalaisyrityksille entistä sujuvampia, vaikuttavampia ja paremmin koordinoituja palveluja kansainvälisillä markkinoilla sekä varmistaa, että yritykset saavat käyttöönsä koko Suomen maailmanlaajuisen verkoston osaamisen yhden yhteydenoton kautta.
Yritysten omistajanvaihdoksissa Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ovat keskeisiä koordinoivia asiantuntijatahoja Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen lisäksi. Kainuun Yrittäjät kokoaa parhaillaan alueellista omistajanvaihdosfoorumia, jonka tavoitteena on mm. vahvistaa yhteistyötä ja osaamista entisestään kainuulaisten toimijoiden välillä. Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjillä on yli viidentoista vuoden kokemus omistajanvaihdosten edistämisestä.
Kun omistajanvaihdos on harkinnassa, kannattaa olla ajoissa yhteydessä asiantuntijaan, riippumatta siitä, haetaanko ulkopuolista ostajaa vai suunnitellaanko sukupolvenvaihdosta. Aina ei puhuta pelkästään yrityksen arvosta, vaan myös toteutetaanko yrityskauppa liiketoiminta- vai osakekauppana ja onko yritykseen tehtävä muita järjestelyjä. Edellä mainitut yrittäjäjärjestöt ja Pohjois-Suomen elinvoimakeskus ovat hyviä ensimmäisiä neuvonantajia omistajanvaihdosta suunnitteleville.
Osana yrityspalveluja Pohjois-Suomen elinvoimakeskus edistää luovien alojen ja kulttuurialan yritysten liiketoiminnan kehittymistä, uusien liiketoimintamallien syntymistä ja verkostojen rakentamista. Asiantuntijamme tukevat luovien ja kulttuurialojen yrityksiä kasvussa, kansainvälistymisessä ja yhteistyössä muiden toimialojen yritysten kanssa. Ohjaamme asiakkaita tarkoituksenmukaisiin rahoitus-, TKI- ja kehittämispalveluihin sekä verkostoihin ja yhteistyöhankkeisiin. Tiedotamme avoimista hankehauista sekä muista kehittämismahdollisuuksista. Pyrimme osaltamme tukemaan kestäviä ratkaisuja, jotka vahvistavat alueen identiteettiä sekä elin- ja pitovoimaa.
Kirjoittajat:
Yksikön päällikkö Anne Ristioja ja yritysasiantuntijat, elinkeino- ja kotoutumisyksikkö
Johtava yritysasiantuntija Anne Pulkkinen, rahoitusyksikkö
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus
Lisätietoja
- Yritysten neuvonta-agentti
- Yritys-Suomi-neuvonta palvelee yrityksiä yleisissä rahoitukseen ja yrityspalveluihin liittyvissä kysymyksissä, puh. 0295 020 500.
- Tietoa yrityksen kehittämisavustuksesta ja yritysrahoituksen vuosi- ja puolivuotiskatsaukset löytyvät Rakennerahastot.fi-sivustolta
- Maaseudun yritystuista löytyy lisätietoa Ruokaviraston sivuilta
- Elinvoimakeskus.fi-verkkosivuilta löytyy perustietoa palveluista ja rahoituksesta



